BEAT ROCKETS

Beat Rockets ryhmässä harjoittelevat tanssikoulun 12-14-vuotiaat innokkaat juniori-ikäiset discotaiturit. Rockets ryhmän tunnit koostuvat lajinomaisesta disco- ja tekniikkaharjoittelusta, balettitunnista, sekä fysiikkavalmennuksesta. Ryhmässä harjoitellaan tavoitteellisesti itseään haastaen sekä muita kannustaen. Yhdessä koetut onnistumiset tukevat tanssijoiden kasvua itsevarmoiksi esiintyjiksi. Innokas ja motivoitunut asenne ovat tärkeässä roolissa.

Rockets tanssijoille ehdotetaan kauden alussa kilpailukoreografioita, joilla osallistutaan kauden GP- ja IKM&SM -kilpailuihin. Ryhmässä tähdätään jo vahvemmin Pre-Champion tasolle. Sopiva kilpailu- ja tasosarja suunnitellaan kuitenkin aina yhdessä valmentajien kanssa.

Päämääränä on tukea ryhmän tanssijoita kohti omia tavoitteita ja mahdollistaa kehittyminen turvallisessa ja positiivisessa ympäristössä. Rockets tunneilla huokuu innostus sekä kova tekemisen meininki.

Ryhmän omat tunnit / 3h45min:

  • Tiistai 16:00-17:15

  • Keskiviikko 17:00-18:00

  • Sunnuntai 15:00-16:30

Lisäksi ryhmälle sisältyy:

  • Yksi lisätunti harrastetuntivalikoimasta

  • Ryhmän yksittäiset leiripäivät kauden aikana

  • 15% alennus FysioJenni palveluista

Hinta: 

  • Tanssitunnit 540€/ kausi

  • Beat Rockets ryhmäläisillä on mahdollisuus valita lisätunteja hintaan 70€ / tunti / kausi

Ryhmän valmennuksesta vastaavat Jenni Aaltonen & Lilli Lehvilä